Ja yöllä työnnyn jälleen yhden entisen minäni ihon alle.
Seison valkeaksi rapatun talon edessä. Ympärillä vallitsee alkutalven sumuinen ja kolkko sadesää. Puukengät kopisevat takanani katuun kaikkialla, jokainen haluaa rientää pakoon tällaista koiranilmaa. Kaukana häämöttävät parin tuulimyllyn kuperahkot huiput ja niiden siivet lepäävät liikkumattomina harmaan usvan seassa.
Pudistelen pisaroita vaatteistani ja astun kaarevasta oviaukosta sisään. Katselen ympärilleni jotenkin tietoisena siitä, että kaikki mitä näkisin, olisi jo ennestään tuttua.
Vastapäisen seinän eteen on sijoitettu korkea tarjoilutiski, seinähyllyillä on pulloja, lautasia ja juomatuoppeja. Koko vaaleaksi kalkittu tila on täynnä pöytiä. Vasemmalta ilmestyy nuori, hoikka nainen, jolla on päällään pitkä sininen mekko, sen alta näkyy virheettömän puhdas valkoinen paita ja näitä molempia suojaa edessä melkein mekon pituinen valkoinen esiliina. Päässään hän kantaa valkoista päähinettä, jonka siivekkeet ulottuvat takana hartioille.
Äkkiä olenkin hän, ikään kuin sulaudun naiseen. Tämän luokse juoksee kolme lasta, poika ja kaksi tyttöä.
- Äiti, äiti! huutaa tytöistä pienempi. - Tässä ovat meidän piirustuksemme. Janneken on tässä ja Floorin tässä. Tyttö noukkii näppärästi sisaruksiltaan piirrokset ja tyrkkää kaikki kolme paperia äitinsä kouraan. - Muistathan panna ne sitten illalla meidän kenkiimme? Voi, äiti, jännittää, mahtaakohan Sinterklaas käydä yöllä vaihtamassa lahjat tilalle!
Floor hyppii innoissaan. - Minä olen pannut vettä astiaan ja Tineke on hakenut porkkanoita. Me mennään kohta laittamaan ne ulos Sinterklaasin hevosta varten.
Poika ja hänen sisarensa pomppivat peräkanaa yläkertaan vieville portaille.
Ingeä lähestyy nyt nuori nainen. - Rouva, haluatteko maistaa bisschopswijniä? Se on vielä lämmintä.
- Kiitos, Trijntje. Inge maistaa hiukan punaviinin ja veden sekoitusta, jossa häivähtävät heikosti myös kaneli, neilikka ja sitruuna. Samalla hän katselee ympärilleen. Huomattuaan korkealla sijaitsevan ikkunan edessä olevan pöydän ääressä istuvan punapartaisen miehen, hän laskee kuppinsa tiskille ja kävelee nopein askelin tämän luokse tarkastellen tätä huolissaan.
Mies on pukeutunut punaisiin housuihin ja mustaan takkiin. Takin alta näkyy samanvärinen liivi, jonka päälle pursuu valkoisen paidan röyhelökaulus. Mustiin säärystimiin verhotut pitkät sääret ulottuvat pitkälle pöydän alle. Kolmikolkkahatun mies on laskenut viereensä pöydälle.
Mies katselee Ingeä hetken sanaa sanomatta, nousee sitten, tarttuu häntä hartioista ja ravistelee, ravistelee…
Tapsa heiluttaa varovasti hartioista. - Käännä kylkeä, taisit nähdä taas painajaista.
En ymmärrä ja koetan riistäytyä irti. Olen vielä Hollannissa, majatalossa, jota hoidan mieheni kanssa. Hän on usein omilla reissuillaan ja kotona käydessään pitää yllä rautaista kuria…
Viimein palaan nykyhetkeen. Muistot hyökyvät. Tuota miestä en hingu enää muistoihini, lapset sen sijaan... Hetken viivähtää polttava kaipaus sydämessäni. Ja Sinterklaas, niin, Sint Nicolaas, Pyhä Nicolaus, joka tuo lapsille joulun tienoissa lahjoja kenkiin, vaihtaa ne heidän piirustuksiinsa...
Käännän tottelevaisesti kylkeä ja painan käteni vasten pompottavaa sydäntäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti