Maanantaina menemme Guimarin pyramideille, joita Anna sanoo meidän kaikkien olleen aikoinaan rakentamassa. Opas kertoo, että pyramidialueella juhlitaan kesäkuussa kesäpäivän seisausta. Silloin, päiväntasauksen iltana, erään pyramidin portaat kohdistuvat suoraan laskevaan aurinkoon ja saarelaiset kerääntyvät sinne ihailemaan auringon seisahtumista tuokioksi vuorenhuippujen ylle. Muutenkin kaikkia pyramideja ja muureja rakennettaessa on otettu huomioon auringon ja muidenkin taivaankappaleiden sijainnit vuoden tärkeinä päivinä.
Kiertelemme pitkin terasseja ja portaikkoja, jotka yhdistävät toisiinsa temppelialueen kuusi pyramidia. Ennen Thor Heyerdahlin väliin tuloa ei virallinen tutkijataho ollut ollut kiinnostunut rakennelmista ja ne olivatkin pysyneet kunnossa vain, koska saarelaiset olivat käyttäneet niitä vihannesten auringossa kuivattamiseen. Kähvellän sieltä laukkuuni oudon kasvin.
Pyramideilta ajamme toistakymmentä kilometriä rotkon vierellä kulkevaa kapeaa, mutkaista tietä. Se tuntuu loputtomalta, samalla sekä pelottavalta että ihanalta! Minun on ihan pakko mennä auton rotkon puoleiselle sivulle istumaan saadakseni kurkistella kaikkiin kauheisiin mahdollisiin pudotuksiin…
Candelariassa tutustumme Mustan Madonnan kirkkoon. Mustan Madonnan kerrotaan ajautuneen Guimarin laakson Socorro-nimiseen rantakylään ja tämän tapauksen muistojuhlaa vietetään joka vuosi. Kirkko on värikäs, maalauksin koristeltu. Kaunis.
Sieltä menemme torilla päivystävien guanchi-kuninkaiden jättimäisten patsaiden ohi meren rantaan, jossa kuulen taas yöllä valvottaneen äänen; meri ärjyy syvyyksissään ja tyrskyää mustahiekkaiseen rantaan. Tämä oli se uskomaton ääni, joka oli tullut hävittäjälaivueena uneeni, ja joka oli saanut minut valpastumaan ja hiipimään yöllä parvekkeelle luullessani läheisen tulivuoren purkautuvan juuri silloin. Outoa, että juuri se pelko syöksyi ensimmäisenä mieleeni.
Hotelliin palattuamme lämmitämme pakastepizzaa ja lähdemme sitten ilmaisbussilla kaupunkiin. Bussi joutuu odottamaan tiukassa mutkassa kokonaista 20 minuuttia, sillä eräs auto on parkkeerattu kapealle kadulle niin, ettei bussi sovi ohi. Vasta kun nosturiauto on jo tilattu, omistaja yllättäen ilmestyy ja vie auton pois.
Osumme suomalaisen kerhon tanssipaikalle, jossa tanssimme ja tanssimme. Nautin illasta, nautin ja iloitsen, sillä kipua en tunne nyt missään!
Takaisin hotelliin suhautamme taksilla ja nousemme hissillä taas yhdeksänteen kerrokseen, missä osumme parahiksi kuuntelemaan kahden espanjalaisen soittoa ja laulua. Vuorilta vilkkuvat talojen valot sysimusta yö taustanaan sykähtelevät musiikin rytmeissä ja huokaan ihastuksesta. Tänne voisin jäädä! Tilaamme tintot yömyssyksi ja hipsimme huoneeseemme. Vasta nyt huomaamme, että yläikkuna on ollut auki koko ajan. Laitamme sen kiinni, joten toivottavasti kukko ei enää pahemmin häirinne.
Keskiviikkoaamu valkenee sateisena, kun suuntaamme Teidelle. Siellä on sumuista ja kylmää, autossa ei ole lämminpuhallusta, joten ikkunat huurtuvat ja tulivuori jää näkemättä. Jännittää, pysyttäisiinkö tielläkään, sillä etulasi peittyy voimakkaaseen usvaan eikä kuskikaan varmaan kovin selvästi näe eteensä. Selkeällä säällä sieltä olisi ollut huikeat näköalat yli koko saaren. Harmittaa. Anna näkee siellä kuitenkin jotain, sellaista, mitä me muut emme näe...
Paluumatkalla poikkeamme hermano Pedron luolaan. Siellä olisi niin helppo vaipua koko ajan syvenevään meditaatioon, mutta täydellistä antautumista haittaavat ylitse jyristävät lentokoneet, jotka nousevat ja laskeutuvat läheiselle kentälle. Siinä herkistellessäni tunnen viileän ilmavirran pyörteilyn, käteni kuumenevat ja sydänchakra aukeaa. Se laajenee laajenemistaan ja pulppuaa loputonta virtaa. Suljettujen silmieni edessä näkyy vastapäivään pyörivä kultainen kehrä ja rintaa pakahduttaa salaperäinen riemu.
Päästyäni hotellihuoneeseen menen suoraan parvekkeelle istumaan. Tuntuu kuin leijuisin, kehoa ei ole ja uskomaton levollisuus ja rauha täyttävät mielen.
Illemmalla herkuttelemme kaupungilla Girassolin kymmenen euron noutopöydässä. 30 kylmää alkupalavaihtoehtoa ja 14 lämmintä...
Koko loppuillan liu´un pehmein askelin, sydänchakran lähde pulppuaa yhä ja pirskauttelee valkokultaisia säkeniään ympärilleni. Mielessäni vallitsee selittämätön pyhyyden tunne, kuin etäisenä kaikuna ikuisuuden varovaisesta hipaisusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti